tiistai 24. tammikuuta 2012

Paten Viron reissu

Pate lähti Jasmine Rautapuron (kennel Bluemeadow´s) matkaan käymään Tartossa, Virossa 14.-15.01. Hienosti meni reissu, paremmin kuin olisin ikinä voinut toivoakaan! Pate sai 2 SERTiä ja oli molempina päivinä ROP! Lauantaina lisäksi RYP3! :) Sunnuntaina eivät jääneet enää odottelemaan ryhmäkehiä. Kiitos Jassu vielä kerran tuhannesti! Tulokset ja arvostelut lisätty Paten omalle sivulle.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Dani silmätarkastuksessa

Perjantaina 9.12 kävimme Danin kanssa Jari Ahon pitämässä joukko silmätarkastuksessa täällä Iisalmessa. Terveet silmät on Danille edelleen, muutama ylimääräinen ripsi löytyi.

Voittaja 2011

Messari koettu ja nähty. Hieno oli tunnelma ja mukava oli käydä toista kertaa elämässäni messarissa! Mukana menossa olivat Brad ja Hertta. Hertta nappasi itselleen ekan Suomen CACIB:n!! :) Tulokset ja arvostelut lisätty Hertan ja Bradin omille sivuille.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Seinäjoki KV

Lauantaina kävimme pitkästä aikaa (viimeksi käyty elokuussa näyttelyssä!!) näyttelyssä Paten ja Bradin kanssa. Kohteena oli Seinäjoen KV näyttely ja tulokset olivat oikein mukavia!! :) Pate voitti avoimen luokan ja sai SA:n (ainut avo luokan uros joka sai ERI:n!) ja Brad oli ROP. Arvostelut ja tulokset lisätty poikien omille esittelysivuille.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Paten agi tuloksia

8.6.2011, Iisalmi:
Alkeismöllit: sija: 4. aika: 19,19, aikavirhe: -10,81 ratavirhe: 0 tulos: 0
20.7.2011 Iisalmi:
Alkeismöllit:  sija: 4. aika: 17,1  aikavirhe: -12,90 ratavirhe: 0 tulos: 0
27.8.2011:
Alkeismöllit: sija: 1. aika: 14,31, aikavirhe: -10,69 ratavirhe: 0 tulos: 0
Möllit: sija 3. aika: 29,23, aikavirhe:-5,77, ratavirhe: 0 tulos: 0

torstai 18. elokuuta 2011

Joensuu ja Kauhava

Hertta neiti oli Millan ja Mikan kanssa näytillä Kauhavalla 13.8 hienolla tuloksella RYP3!! Pate ja Brad olivat kanssani Joensuussa. Brad ja Pate osallistuivat molemmat lauantaina, Brad oli PU2 ja Pate avoimen luokan 3. SA:lla. Sunnuntaina kehässä oli Pate parantaen tulostaan ollen avoimen luokan 2. SA:lla. Tulokset lisätty koirien omille sivuille.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Saarijärvi ja Maalahti

Taas hieno päivä takanapäin, vaikka vettä satelikin!! :) Saarijärvellä Brad ROP ja Pate EH. Arvostelut lisätty poikien omille sivuille. Hertta Millan kanssa Maalahdessa VSP ja se viimeinen tarvittava SERT! Syksyllä pitää viedä Hertta haukkukokeisiin niin saisi siitä sitten muotovalion! :) Jippii!